Hei! Eli siis mulla on adhd, joka diagnosoitiin noin kaksi vuotta sitten. Oon pian 17-vuotias. Apuna olen saanut nepsyä ja aloitin juuri lääkityksen. Tänne voisin kirjoitella miten se on mun elämään vaikuttanut ja tarkempaa tietoa avusta, jota olen saanut. Haluan myös jakaa erilaisia vinkkejä ja apukeinoja. Ideoita ja kysymyksiä voi antaa.

Aloitan ensin lapsuudestani, jolloin minulla ei vielä ollut diagnoosia. Olin TODELLA vilkas ja värikäs persoona. Ei tainnut olla päivää tai hetkeä, jolloin olisin ollut hiljaa ja paikallani. Jos leikit ei mennyt tahtoni mukaan tai en saanut kaupassa haluamaani lelua, kauhea raivokohtaus. Tykkäsin järjestää kaikkea, esim. pikkuesityksiä. Julkaisin vahvasti ajatukseni. Minulle epäiltiin kyllä silloin adhd:ta, mutta asiaa ei koskaan tutkittu.

Ylä-asteelle tullessa vilkkaus pieneni huomattavasti, mutta muut vaikeudet tulivat paremmin esille. En pystynyt keskittyä koulussa tai muutenkaan. Asioiden ymmärtämisestä tuli hankalaa ja sain siitä usein negatiivista kommenttia, jonka takia pidin itseäni tyhmänä. Asiat eivät pysyneet mielessä, jonka takia sain paljon kotona ongelmia. Äiti suuttu, ku pyys tekemää asioit, mut teinki vaa yhen ku loput unohtu tai homma jäi kesken. Kukaan ei mua ymmärtänyt, kaikest tuli vaa haukkumista ja valittamista niin aloin inhoamaan itseäni ja pitämään huonona. Ihmissuhteet on myös ollut hyvin hankalia ylläpitää. Tietenki tää perinteinen teinin juttu, perseily alko ja tietenki ku oot impulsiivinen etkä osaa harkita nii jatkuvasti ongelmissa oltiin. Siitä päädyttiin tekemisiin sossujenkaa ja psykalle. Mun työntekijält psykalt ei ainakaan tullut minkään näköistä ymmärrystä. Diagnosoi mulle käytöshäiriön. Jatkuvasti vaa haukku mua lapselliseks, huomionhakuseks sun muuta, uhkaili laitoksil ja yritti tehä kaikkensa etten sais asuu kotona. Välissä kyl olin sijotukses mist oli apuu, mut se kesti vaa 2 kk. Onneks mul oli tukihenkilö, joka ymmärs mua ja yritti aina auttaa. Mun kauhutyöntekijäst pääsin onneks eroo ja sain uuden, joka oli parempi. Myöhemmin alko perhekuntoutus mis oli työntekijä, joka on tekemisis paljon adhd yms nuortenkaa ja se huomas mist on kyse. Se autto mua tosi paljon ja sai mut testeihin, josta sit pitkän prosessin jälkeen diagnoosina tuli tää ADHD. En ollu kiinnostunu terapiast tai lääkityksest, mut sit sain kuulla et mun tukihenkilöl on nepsykoulutus ni päätin kokeilla sitä. Pääosin pohdittii tunneasioita, koska mul oli nii paljo vihan kanssa ongelmia. Sit alko menee hyvin, mut sain tietää et mun tukihenkilö on jäämäs äitiyslomalle. Sossut lupas et tää jatkuis toisen työntekijänkaa. Sitku se mun tukihenkilö jäi pois töistä olin pari kuukautta ilman apua. Hyvin pidetty lupaus. Itse sitten jouduin hankkia uudelleen apua. Kävin hetken psykalla semmosel neurosairaanhoitajalla mikä olikaa, mut sit sain uuen tukihenkilön hankittuu itelleni joten nepsy oli taas käynnissä. Pitkän aikaa se oli ainut hoitokeino. Asiat lähti paranee tosi paljon ja sit suostuin kokeilee lääkitystä. Nyt tilanne on se, että hyvin menee. Edellee jatkan nepsyä ja kyllää haasteitakin vielä löytyy, mut paljon parempi tilanne. Lääkityksestä puhun lisää myöhemmin, koska oon vasta muutaman päivän käyttänyt. Ja nyt tietenkin äiti ja muut ymmärtävät mua. On täs ollu muutamii ihmisii, jotka ei. Ajatukset itsestäni ovat nykyään myös hyvät ja en enää inhoa sitä, että mulla on ADHD. Sitten ku mulla alkaa koulu kirjottelen vähä enemmä siellä olevista haasteista ja miten pärjään niissä. Voisin myös jossain kohtaa kirjoittaa mun ahdistuneisuushäiriöstä ja masennuksesta vähän. Tää oli nyt tämmöne tiivistetty juttu. Kerron pikkuhiljaa tarkemmin eri osa-alueista. Mun omista tunteista ja mitä ite käytän apuna ni mainitsen tuol vinkeis ja tunne hallinnas enemmän.

Ihmissuhteet

Adhd on todella isossa osassa mun ihmissuhteita. Usean huonolla tavalla. Paljon olen ystäviä menettänyt sen takia. No miks se siis vaikuttaa huonolla tavalla? Useasta syystä. Omia puheita on hyvin vaikea suodattaa ja on vaikea sanoa, että mitä voi sanoa ja mitä ei. Asioita myös lipsuu. Etenkin kiihtyessä puheet muuttuvat yleensä aika hurjiksi. Esim. ystävät saattaa loukkaantua sanomisistani tms. ja sitten sossujen kanssa on käynyt niin, että pitivät jonain sairaana sekopäänä, kun kiihtyessä puheet menivät hurjiksi. Vaikka sitä muille yrittää kertoa, että ei voi asialle mitään ja kaikkensa yrittää tehdä estääkseen, silti todella harvat sitä ymmärtää ja sanoo "Et voi piilotua sen taakse". Useammassakin tilanteessa. En yritä piiloutua. Tietenkin otan vastuun tekemisistäni, mutta yritän vain selittää miksi näin tapahtuu. Sitten on se, että suutun helposti ja pienistä asioista. Reagoin isosti ja ryntään heti raivoamaan, jos jotain tulee. Sitten tulee turhia tai ylireagoituja riitoja. Saatan kyllä myös kohdella jotain ihmisiä hieman ilkeästi tai puhua pahasti, mutta vain jos he sen ansaitsevat ja puhun vain faktoista, koska miksi mun täytyisi olla mukava tms ihmisille, joka on tahallisesti tehnyt jotain pahaa mulle tai jollekkin muulle. Silloinkun voin pahoin puran sen helposti väärillä tavoilla läheisiin. Se on väärin, mutta on hyvin vaikea hillitä itseäni. Minulla myös nousee tarve vihaisena kostaa, mikä ei myöskään ole ainakaan, joka tilanteessa oikein. Pahin tässä on se, kun ihmiset eivät edes yritä ymmärtää miks teen mitäkin. Usein saan vain kuulla olevani huono ihminen, joka piiloutuu asioiden taakse. Ymmärrän, että muut eivät tunne ja koe samaa kuin minä niin vaikea ymmärtää, mutta olisi kiva, jos edes yritettäisiin ymmärtää. En ole huono ihminen, teen vain huonoja valintoja. Niitä tekee kyllä kaikki, mutta etenkin, kun on ADHD niitä tekee helpommin ja useammin. Tietenkin minun kuuluu pyytää anteeksi ja korjata vääryydet, mutta niin myös vastapuolelta kuuluu tulla ymmärrystä. Myös se, että on ollut rankka elämä vaikuttaa toimintaan. En tietenkään voi sanoa, että saan tehdä mitä vaan, koska on kaikkea. Yritän koko ajan kehittää itseäni, mutta se on vaikeaa varsinkin, kun ymmärrystä ja arvostusta kehitykseen ei tule. Äskettäin meni paljon ihmissuhteita poikki. Neki ihan turhasta. Useat ystäväni elävät huonoa vaihetta elämässä ja olen yrittänyt auttaa heitä, koska itse olen päässyt pois huonosta vaiheesta. He eivät arvostaneet sitä kuinka yritin auttaa, kuinka kuuntelin ja tuin, välitin yms. Jatkuvasti tuli vain draamaa ja turhia syytöksiä. Silloin päätin, että en halua heitä elämääni. Ilmeisesti he tajusivat mitä menetti. Tulee pelkää haukkumista, uhkailua ja syytöksiä. Muiden manipuloimista mua vastaan. Tiedän, että olen paljon virheitä tehnyt, mutta olen selvittänyt ne ja pyytänyt anteeksi. Eikä tällä olisi muuten niin väliä, mutta haluan, että jos mua inhotaa, haukutaa yms niin sitten oikeista asioista eikä jostain tekosyistä, jotta voidaan esittää kovia. Myös se, että monesti tulee tuomitsemista asioista mistä ei edes tiedetä. On mulla myös hyviä ja aitoja ihmissuhteita missä oikeasti ymmärretään, vaikka tietenkin kaikissa ihmissuhteissa tulee joskus jotain. Suurimmat vaikuttajat ovat ADHD:n kannalta siis ylisuuret tunteet ja puheiden vaikea suodatus. Onhan niitä kaikkia muitakin, mut tossa suurimmat. On myös hyviä puolia. Mun on helpompi ymmärtää muita ja auttaa. Osaan ajatella useasta näkökulmasta, sen avulla on myös helppo auttaa ja myös ymmärtää miksi joku teki mitä teki. Osaan piristää ihmisiä. Suostun yleensä kaikkeen, joten mun kanssa on helppo tehä kaikkee. Olen avoin. Tässä nyt oli nää mitä tuli mielee/tärkeimmät jutut.

Millaisia vaikeuksia teillä on ihmissuhteissa? Millaisia hyviä puolia teillä on?

Lääkitys

Tätä ADHD lääkitystä (mulla on siis Concerta) hehkutetaan ihan hirveästi, mutta loppujen lopuksi tää ei oo lähellekkään niin hyvä mitä väitetään. Siis joo tietenkin kyllä auttaa. Pystyn keskittymään, tunteita on helpompi hallita ja hillitä, rauhoittaa sekä pää on tyhjempi. Sit taas ku ei pysty nukkumaan tai syömään, välillä sattuu päähän ja rauhoitun tyylii liikaa. Vaikutuksen loputtua olo on suoraan sanottuna sellainen, että haluan hakata kaikki ja satuttaa itseänikin. Pystyn hillitä ajatukset, koska tiedän, että ne ovat lääkkeen takia. Sitäpaitsi tykkään siitä, että pään sisällä on "sekamelska". Tykkään olla vähän menevämpi ja puheliaampi. Olen elänyt niin kauan noilla, että olen oppinut käyttämään niitä hyväksi ja pitämään kivoina. Sitä on vaikea selittää tarkasti, mutta voin ns jutella itseni kanssa kuin juttelisi toisen kanssa. Enemmän näkökulmia asioihin. Se auttaa myös suunnittelemaan ja keksimään. Ja no joo se vie keskittymisen ja ajatukset pois tärkeistä asioista. Lopettaisin lääkityksen vaikka heti ja mielelläni, mutta koulun takia jatkan.

Onko sinulla hyviä tai huonoja kokemuksia ADHD lääkityksestä?